torstai 28. syyskuuta 2017

Neuvola nro3

Jee, tällä kertaa päästiin meidän omalle neuvolatädille. Hän on niin mukava! Samalla siellä oli myös harjoittelija, jonka tietenkin annettiin osallistua meidän käynnille.

Tällä kertaa taas katsottiin hemoglobiini ja olin aivan varma, että se on laskenut, mutta eipä oikeastaan, se oli nimittäin 142! No hyvä, että se on hyvä :)
Verenpaine tuttuun tapaan hieman alhainen, mutta ei pahasti. Pissanäyte ok.

Juteltiin hieman myös tästä mietityttäneestä adoptioasiasta ja hoitaja kertoi auttavansa niin paljon kuin pystyy ja kertoo ensi kerralla kenelle me soitetaan täällä meidän pikkukunnassa sitten kun aika on. Asia ei oikeestaan enää ”ahdista” kyllä kaikki selviää aikanaan. Hoitaja kertoi, että haluaa senkin takia auttaa meitä ja ottaa myös asioista itse selvää, koska olemme ensimmäinen naispari hänelle joidenka mukana saa olla näin alusta asti.

Dopplerilla kuunneltiin vauvan sykettä ja se pyörii siellä ~130 hujakoilla. Senttisintti jumppaili hulluna ja potki dopplerin (anturia?) sen minkä kerkesi.

Mun vahva tyttöolo alkaa muuttumaan muuten ehkä pojaksi :D tai ei miksikään. Pääasia, että hän syntyy! Rakenneultraan aikaa enää 16päivää!!

                                                     Tossa hieman masukuvaa eiliseltä! Eli 18+3
Mutta nyt ei mulla muuta! Terkuin onnellinen odottaja ja senttisintti rv18+4! <3

maanantai 25. syyskuuta 2017

Yök, perheensisäinen adoptio

Multa usein kysytään, miten teidän kohdalla se adoptio etenee ja vastaukseni on ollut ”en oo vielä ottanut selvää, ei oo ihan vielä ajankohtaista”. No nyt puoliväli lähenee, eli tää rupee oikeesti olemaan ajankohtainen asia!

Hyi!! Tämä kamala, inhottava perheensisäinen adoptio, Argh!! Vihataan tätä molemmat. MIKSI oi MIKSI L:n täytyy adoptoida oma lapsi! Miksi meidän lapsella on oikeus vaan aluksi yhteen vanhempaan kun hän syntyy ja vasta myöhemmin kahteen. En oikein edes tiedä mitä tapahtuisi jos vaikka kuolisin synnytyksessä. Lähtisikö meidän lapsi ns. yleiseen jakoon ja L ei saisi tätä lasta itselleen? Olisiko hyvä mennä tekemään pankkiin testamentti. Hoitotahto omakannassa on jo kunnossa, mutta se ei kai ihan riitä? Apua!

Olen jotenkin hukassa, että mihin pitää ekaksi ottaa yhteyttä, koska voi ottaa? Vai vastako sitten projekti alkaa kun pää näkyy? Tää on inhottavaa! Erittäin epäoikeudenmukaista. Synnytyksen ja kotiutumisen jälkeen me ei päästä nauttimaan ihanasta perhe-elämästä täysin rinnoin, koska se adoptio asia pitää hoitaa. L:n ilmeisesti pitää todistella olevansa hyvä äiti, meidän kotiin tullaan katselemaan olosuhteita missä lapsi kasvaa. Mä koen tän kauheen loukkaavana asiana :(
Ei siinä, saa mellle tulla vaikka presidentti, mutta miksi sateenkaariparit joutuu tähän nöyryytykseen. Toki onhan niitä heteroperheitäkin, joissa esim. Nainen adoptoi miehensä edellisestä suhteesta lapsen, mutta tämä on kai aika harvinaista?  Äitiyslaki, voi kun olisit jo voimassa! Voi kun eduskunnassa tää asia etenisi!

Neuvolasta en ole vielä lähtenyt näitä kyselemään, mutta ehkäpä perjantaina otan asian puheeksi.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Neuvolalääkäri nro2

Ihan melkein unohtu kirjoittaa kuulumiset eilisestä neukkutohtorista! Kaikki kuitenkin hyvin, niin kohdunsuulla kuin masussa. Vauva oli taas ultrahetkellä unelias, kunnes hieman raapi päätään, ihan kuin olisi kovasti pohtinut jotain. Meiän vauva <3 lääkäri kuitenkin määräs vielä varmuuden vuoksi viikoksi eteenpäin saikkua.

Kyselin samalla tehdäänkö vielä rakenneultrassa kohdunsuun tsekkausta, koska kyseisestä ultrasta viikko ja me lähdettäis etelään. Lääkäri hieman pöllästyneenä sanoi "ei yleensä katsota, ellei siihen ole jotain syytä, onko sinulla ollut taipumusta ennenaikaiseen aukeamiseen?" No ei oo ei, eipä ole kyllä lapsiakaan.. ihan oman mielenrauhan vuoksi vaan tätä ajattelin, no ehkä mä kysäsen tätä asiaa sitten siellä ru:ssa uudestaan. Mua varmaan kohta pidetään jo luulosairaana :D Rakenneultraan ei ole muuten enää kuin vaan alle 4viikkoa! Ja alle 3viikkoa ja puoliväli saavutettu, Wau!

Eilen näin L:n siskoja, joista toisen sanoja lainaten "valtava maha sulla"- Ai onko? Minusta se ei kasva yhtään :D kai tolle masun kasvulle sokeutuu. Hassua, että meiän senttisintti jo kuulee. Liikkeistä sen verran, että välillä tuntuu kevyttä hipsuttamista <3 kunnon potkuja odotellessa. :)

Hyvää viikon jatkoa!
T. Nipsu ja sintti rv17+2

perjantai 15. syyskuuta 2017

Kipua ja saikkua

Työmoraali vs. oma tärkeä elämä ja etenkin vauva! Jälkimmäinen on voittanut.

 Huomasin tällä viikolla, että töissä rasituksen jälkeen mulla tuli vatsakipuja ja laitoin asiasta ensin neuvolan hoitajalle s-postia ja nyt tänään piti mennä jo extra neuvolaan asiasta puhumaan, koska en enää kestänyt. Purskahdin heti itkuun, kun pääsin vastaanotolle. Hoitaja rauhoitteli ja ymmärsi mun pelon "muistankin teidän edellisen km:n, luonnollista että pelottaa". Pissanäytteet puhtaat, ei tulehdusta tai muuta. Dopplerilla kuunneltiin vahvat sykkeet ja vauva kuului liikkuvan normaalisti, kohdun koko myös vastasi viikkoja. Varmuuden vuoksi nyt ensi viikon tiistaille on varattu neuvolalääkäri, jossa tarkistetaan varmuuden vuoksi kohdunsuun tilanne + ultraus.

Uskon kyllä, että kaikki on ok, mutta haluan pelata varman päälle, onneksi täällä otetaan asiat tosissaan ja musta/vauvasta halutaan pitää hyvää huolta <3
Nyt ollaan kotona ja tehdään mukavia asioita. Kyllä tää tästä.

Terkuin huolestuva odottava äiti ja senttisintti rv16+4.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Seesteistä

Elellään nyt rv15+4 (eli 16.raskausviikko käynnissä)
Nyt rupeaa olemaan jo kovin seesteistä tämä raskaus. Pahoinvointi ei ole läsnä kokoajan, joskus saattaa tulla yökkäys. Rinnat eivät ole kokoajan superkipeet, mutta turpeat kyllä. Väsymys on kyllä läsnä ja se ei varmaan koskaan poistu. Pikkuhiljaa olen ruvennu kuulostelemaan, että joko tuntisin senttisintin liikkeet, mutta vielä on ehkä liian aikaista. Välillä tuntuu sellainen jännä hipaisu, mutta laitan sen ilman piikkiin, koska olen tuntenut sen jo aikaisemminkin jo joskus rv10+ viikolla. Sit ehkä joskus joku pienenpieni töytäsy, mutta se on ollut ohi ennen kuin kunnolla olen edes tajunnut. Np-ultrassa kätilö ei osannut sanoa, että missä istukka sijaitsee.. "ehkä edessä, ehkä takana".....

Tämä doppler, josta aikaisemmin kirjoittelin, se on meillä vieläkin. Ja olen tykästynyt tähän laitteeseen. Ainut vika vaan, kun sain sen aika tyhjänä jo lainaan, niin siitä akku loppuu pian kokonaan ja ystäväni on hukannut sen laturin :( nooooouuuu! :( no ehkä mä pärjään ilman sitä.
Tekis mieli tilata oma, mutta kun ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, että pian tunnen jo toivottavasti liikkeet, olisi doppler loppupeleissä turha ostos.

Vasen puoli alaselästä ajoittain kipuilee, samoin lonkka. Se paljastui si-nivelen syyksi. Mun lantio siis tekee jo töitä raskauden suhteen. Toistaiseksi olen pärjännyt töissä. Lääkäri sanoi, ettei se ainakaan helpotu, mitä enemmän mun vatsa kasvaa. Fyssarilta sain jumppaohjeita, niitä vaan pitäis muistaa/jaksaa tehdä :D

Muut ovat alkaneet huomaamaan mun vatsan kasvun, vaikka ite en juurikaan nää muutaman viikon takaiseen muutosta ja turpoaahan toi heti ku aamulla syö jotain. Se on jännä miten nyt toivoo suurta vatsaa ja tuntuvia liikkeitä :D ehkä se tekis tän vieläkin todellisemmaksi itselle.

Mutta nyt, hyvää viikonloppua :)

Huom! Mulla tuntuu näissä teksteissä olevan aina kirjotusvirheitä, antakaa anteeks. Meillä ei edelleenkään oo tietokonetta ja kirjotan tekstit tänne puhelimella :D

Kokonainen perhe

 Meidän syli täyttyi maanantaina 12.12.2022 klo.8.38, kun rakas isopieni poika syntyi rv:lla 41+1 painaen 4130g ja pituutta löytyi 53cm.  Sy...